Luovuutta ei voi ulkoistaa

Juha-Pekka Koskinen

Luovat alat ovat viime aikoina nousseet talouden valokeilaan. Taiteilijoiden kulttuuria rikastuttavat ideat ovat astuneet ulos museoista, kirjastoista ja konserttisaleista edustuskelpoisiksi vientiteollisuuden vetureiksi. Suurten savupiippujen kaaduttua usko ihmiseen on ohittanut rakkauden tiileen ja teräkseen. Taiteen valjastaminen täsmällisesti raksuttavaksi rahakoneeksi ei ole … Lisää

Mitä luovien alojen menestyminen edellyttää?

Riikka Railimo

Luovat alat muodostavat nykyisin lähes viisi prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Kotimaiset tv-ohjelmaformaatit, elokuvat, pelit, kirjallisuus ja musiikki ovat sisältötuotteita, joiden ympärille rakennetaan uusia ansaintamalleja, ja jotka työllistävät tuhansia ihmisiä. Mutta millaiset edellytykset Suomessa on tällä hetkellä olla luovan sisällön tekijä tai … Lisää

Ylpeänä muiden menestyksestä

Elina Pohjola

Suomalaisen elokuvan kentällä on tapahtunut viimeisen viiden vuoden aikana asioita, jotka yhdessä lauseessa lueteltuina saavat kenen tahansa rinnan rottingille. On lyhytelokuvan Pitääkö mun kaikki hoitaa? Oscar-ehdokkuus, Miekkailijan Golden Globe -ehdokkuus, sekä viimeisimpänä Hymyilevä mies -elokuvan Un Certain Regard -sarjan voitto … Lisää

Det är inte roligt, det är roligt

Robin Valtiala

Det är roligt hela tiden att vara författare. Var man än är, vaken klockan fyra på natten eller stående på en hållplats där något fordon inte verkar vara på väg att komma och plocka upp en, finns det hemliga gropar … Lisää

Fiilaten ja höyläten

Veli Kujala

Nykyisen hallituksemme toimien myötä Suomen ammattikorkeakoulut ja yliopistot ovat joutuneet ennennäkemättömän suurten leikkausten kohteeksi. Luovat alat ovat vielä toistaiseksi säästyneet merkittäviltä leikkauksilta, mutta pelkään että vallitsevassa asenneilmapiirissä on vain ajan kysymys, milloin hallitus laittaa fiilaten ja höyläten myös niiden budjetin … Lisää

Digitalisoituminen etenee – arvokuilu kasvaa

Antti Kotilainen

Vuonna 2015 globaalin digitaalisen äänitemarkkinan arvo oli noin 6,1 miljardia euroa. Kuluttajilla on pelkästään Euroopassa mahdollisuus valita musiikkinsa noin 200 digitaalisen musiikkipalvelun ja niissä tarjolla olevan yli 43 miljoonan kappaleen joukosta. Valinnan voi palveluiden luonteen ja mobiililaitteiden yleistymisen ansiosta tehdä … Lisää

Tekijänoikeuslain rajoitussäännöt – uhka vai mahdollisuus?

Petri Sipilä

Tekijänoikeuden rajoitussäännöt on säädetty yhteiseksi hyväksi. Rajoitusten avulla on kavennettu tekijän yksinoikeutta, jotta luovan työn tuloksia voitaisiin hyödyntää kulttuuriperinnön välittämisessä ja uusien teosten luomisessa. Tiede ja taide ovat osa yhteistä kulttuuriperintöä, vaikka tekijöiden oikeus työnsä tuloksiin onkin tunnustettava. Rajankäynti yhteisen … Lisää

Haluaisitko tietää, kuka lempibiisisi on tehnyt?

Nina Lith

Harva vastaa kysymykseen ei. On mahtavaa löytää hyvää uutta musiikkia ja vielä mahtavampaa löytää samoilta tekijöiltä lisää tuotantoa. CD-aikakaudella tekijätiedot löytyivät kuluttajien iloksi ja tekijöiden tienestiksi kansien teksteissä. Minne tiedot tipahtivat kun siirryttiin suoratoistopalveluihin? Todellisuutta on, ettei erityisesti musiikin suoratoistopalveluissa … Lisää

Tapaus Google Books puhuu karua kieltä luovan työn arvostuksesta

Anne Salomaa

Google Books -päätös on takaisku luovan työn tekijöille maailmanlaajuisesti Vuosikymmenen käynnissä ollut Googlen kirjapalvelua (Google Books) koskeva oikeustapaus on saanut vihdoin päätöksen Yhdysvalloissa, kun paikallinen kirjailijoiden järjestö Authors’ Guild ei saanut valituslupaa Yhdysvaltain korkeimmalta oikeudelta. Päätöksellään korkein oikeus jätti voimaan … Lisää

Tiistaina vietetään tekijänoikeuspäivää

Lauri Kaira

Tiistaina 26.4. vietetään taas vaihteeksi Tekijänoikeuspäivää. Suomen tekijänoikeuspäivässä yhdistyy kaksi kansainvälistä juhlapäivää – WIPOn Maailman henkisen omaisuuden päivä (26.4) sekä Unescon Kirjan ja tekijänoikeuden päivä (23.4.) . Jälkimmäinen tunnetaan meillä päiän nimellä Kirjan ja ruusun päivä. Tekijänoikeuspäivänä on syytä muistuttaa … Lisää