Luovan työn tekijöiden ja yrittäjien LYHTY perustama Tekijänoikeuspäivä oli tänä vuonna entistä laajempi.
Siihen sisältyi 17 kaupunkiin ja elokuvateatteriin ulottuva kahden viikon mittainen elokuvakiertue. Kiertueella noin 4700 koululaista näki elokuvan ”Kukkulan tyttö, Sataman poika” sekä kuuli tekijänoikeusalustuksen.
Kaikissa yksityisissä radioissa ja Finnkinon elokuvateattereissa esitettiin tietoiskumaisia mainoksia. Niissä tunnetut taiteilijat ja tuottajat Michael Monroesta Laura Närheen ja Dome Karukoskeen kertoivat, miksi tekijänoikeus on heille tärkeää.
Kansalaisille jaettiin liki 100 000 tekijänoikeudesta kertovaa etukuponkia. Nämä liittyivät 31 elokuvateatterin kanssa toteutettuun Tekijänoikeuspäivän leffaetukampanjaan.
Musiikkimessujen yhteydessä 25.10. järjestestään vielä musiikin opettajille suunnattu Musiikin opetuksen tekijänoikeusfoorumi.
Tekijänoikeuspäivän päätapahtuma – Helsingin Tennispalatsissa 26.4. järjestetty seminaari – oli nyt laajennettu kattamaan koko henkisen omaisuus. Lyhty järjesti IPR University Centerin ja Suomalaisten keksijöiden tukiyhdistyksen kanssa laajan Maailman henkisen omaisuuden päivän Suomen päätapahtuman.
Tapahtyumaan kuului kutsuvieras-elokuvanäytös, jossa nähtiin ”21 tapaa pilata avioliitto” ja ”Metsän tarina”. Tapahtuman avasi tekijänoikeusasioista vastaava kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki ja sen päätti teollisoikeuksista vastaava työministeri Lauri Ihalainen.
Valtakunnallisen tekijänoikeuspäivän järjestämiseen saadaan avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Lisäksi siihen liittyy sponsori- ja muuta yhteistyötä Lyhdyn jäsenjärjestöjen ja yritysten kanssa.
Tekijänoikeus suojaa luovaa työtä
Viisi asiaa tekijänoikeudesta, jotka jokaisen kannattaa tietää.
1. Yksikään kirja, laulu, elokuva, äänilevy tai peli ei synny ilman, että joku sen tekee. Tämän luovan työn tulosta kutsutaan teokseksi ja tekijä saa siihen automaattisesti lain turvaaman tekijänoikeuden.
2. Tekijänoikeus antaa taiteilijoille oikeuden määrätä teostensa käytöstä. Sen perusteella he voivat myydä niiden käyttöoikeuksia eteenpäin eri tahoille. Muut eivät saa julkaista tai esimerkiksi internetissä levittää toisen tekemää työtä kysymättä ensin lupaa sen tekijältä.
3. Sarjakuvapiirtäjä voi myydä sarjakuvaansa tai sen hahmoja vaikkapa sanomalehteen, animaatiosarjaan, T-paitaan ja kahvimukiin. Vastaavasti musiikkia soitetaan muun muassa radiossa, ravintoloissa sekä elokuvien taustamusiikkina. Tavallisen kuukausipalkan sijaan taiteilijan tulot kertyvätkin usein tällaisista pienistä siivuista.
4. Tulojen suuruus riippuu siivujen koosta ja määrästä, eli kuinka paljon teoksia myydään, julkaistaan, esitetään ja käytetään. Nämä tulot perustuvat tekijänoikeuteen.
5. Tekijänoikeus muistuttaa omistusoikeutta ja saa Suomen perustuslain omaisuuden suojaa. Digitaalisessa maailmassa tekijänoikeuden merkitys korostuu entisestään, koska Internet-palveluissa voidaan myydä pelkkiä käyttöoikeuksia ilman fyysistä tuotetta.