Ylpeänä muiden menestyksestä

Suomalaisen elokuvan kentällä on tapahtunut viimeisen viiden vuoden aikana asioita, jotka yhdessä lauseessa lueteltuina saavat kenen tahansa rinnan rottingille. On lyhytelokuvan Pitääkö mun kaikki hoitaa? Oscar-ehdokkuus, Miekkailijan Golden Globe -ehdokkuus, sekä viimeisimpänä Hymyilevä mies -elokuvan Un Certain Regard -sarjan voitto Cannesissa.

Nämä ovat saavutuksia joissa minulla henkilökohtaisesti ei ole osaa eikä arpaa. Samalla nämä ovat saavutuksia, joiden arvo ja hyöty sataa ihan meidän kaikkien elokuvantekijöiden laariin.

Viimeaikaiset kansainväliset saavutukset nostavat myös keskustelun AV-tuotantokannustimesta entistä ajankohtaisemmaksi. Ja tärkeämmäksi. Näen tämän yhtenä avaimena siihen, että saavutusten lista tulee jatkumaan. Toteutuessaan tuotantokannustin tekee Suomesta huomattavasti nykyistä houkuttelevamman yhteistyökumppanin, on suorastaan hämmentävää ettei Suomessa jo ole tuotantokannustinta. Onneksi neuvottelut kannustimen saamiseksi ovat hyvällä mallilla.

Tarvitaan yhteistyötä ja kaikkia keinoja sen sujuvoittamiseksi. Uskon vahvasti kaikenlaiseen yhteistyöhön ja me-henkeen. Kansainväliset yhteistuotannot ja kansainvälisellä kentällä toimiminen ovat tänä päivänä elokuvatuottamisen elinehto. Kotimaisen elokuvarahoituksen kenttä on murroksessa, ja oli kyse sitten fiktiosta tai dokumentista, pelkällä kotimaisella rahalla toiminen on joko hyvin haasteellista tai lähes mahdotonta.

Elokuvat tarvitsevat mukaan kansainvälistä rahaa, ja tänä päivänä tuottajan työn peruskauraa on esitellä aktiivisesti omaa hanketta ulkomaisilla markkinoilla. Etenkin nuori tuottajasukupolvi on alusta alkaen oppinut siihen että maailmalle on mentävä, se ei tule tänne. Sekä siihen että kenttä on meille avoin. Kilpailu on kovaa, mutta niin se on monella muullakin alalla. Verkosto jonka kansainväliseltä kentältä voi itselleen saada on korvaamaton. Mikä tärkeintä, kansainväliseen yhteisöön kuulumisen tunne tekee luontaiseksi sen ajattelun, että totta kai meidän elokuviemme kuuluu olla siellä missä yhteisömme muidenkin jäsenien elokuvat; Cannesissa, Oscareissa, huipulla. Näen tämän toisena avaimena saavutusten listan kasvamiseen.

Olkaamme siis ylpeitä niin omista kuin ystäviemme ja kollegoidemme saavutuksista, niin kotimaisten kuin ulkomaisten. Tähdätkäämme rohkeasti vielä korkeammalle. Rinta rottingilla.

Elina Pohjola
Elina Pohjola

Kirjoittaja toimii tuottajana vuonna 2009 perustamassaan pohjoiseen elokuvaan erikoistuneessa tuotantoyhtiössä. Pohjola-filmi tekee pitkiä ja lyhyitä elokuvia, dokumentteja ja fiktiota. Tärkeintä ei ole muoto vaan sisältö: haluamme sanoa jotain tärkeää tästä maailmasta ja sen ihmisistä.

Kuva: Raimo Korpela