Luovuutta ei voi ulkoistaa

Luovat alat ovat viime aikoina nousseet talouden valokeilaan. Taiteilijoiden kulttuuria rikastuttavat ideat ovat astuneet ulos museoista, kirjastoista ja konserttisaleista edustuskelpoisiksi vientiteollisuuden vetureiksi. Suurten savupiippujen kaaduttua usko ihmiseen on ohittanut rakkauden tiileen ja teräkseen.

Taiteen valjastaminen täsmällisesti raksuttavaksi rahakoneeksi ei ole yksinkertainen temppu. Taiteilijat työskentelevät epätyypillisissä oloissa vailla kellokortteja, toimistoja ja visionäärisiä esimiehiä. Heidän tuotteensa ovat vaikeasti ennakoitavissa, niitä varten on hankala rakentaa sopivia pakkauslaatikoita. Markkinatalouden rakenteet taiteen tuotannon, tukemisen ja ymmärtämisen suhteen ovat heikot, joskus jopa olemattomat.

Myös kirjailijan työ on tyypillistä taidealan työtä. Kirjailijalla ei ole työnantajaa, joka maksaisi hänelle kuukausipalkkaa, ei toimistoa, ei työaikaa eikä työterveydenhuoltoa. Työn palkka maksetaan, jos maksetaan, vasta kun työ on jo tehty. Taiteilijan riskiä ei jaa kukaan mutta onneksi menestys sentään kelpaa monille tahoille.

Taiteellisen työn tunnistaminen ja tukeminen on vaikeudestaan huolimatta tärkeää. Onnistunut teos muuntuu moneksi, leviää ja työllistää usein laajan joukon muita työntekijöitä ja toimijoita. Näistä pienistä puroista koostuvat tekijänoikeuskorvaukset näyttelevät luovilla aloilla merkittävää osaa. Jos tämä peruskivi on paikoillaan, todellisen kasvun rakentaminen on huomattavasti helpompaa. Myös taidealoilla tehdystä työstä on maksettava korvaus. Kunnialla ei voi maksaa laskuja eikä maine täytä edes taiteilijan lasten mahaa.

Koska taide ei ole tiiliskivi, jota voi pitää kädessään, sen ymmärtäminen voi joskus olla vaikeaa. Taiteen tukemisessa puhe kääntyy usein hokemaan, että hyvä taide maksaa itse itsensä, kansa ostaa jos tykkää. Ikävä kyllä asia ei ole näin yksinkertainen. Siinä missä tiiliskivi on jo syntyessään varsa, joka seisoo omilla jaloillaan, on taide ihmisvauva, jonka juoksijanlahjat eivät ole syntymän hetkellä ilmeiset.

Hyvä puutarhuri ymmärtää, että mahtava tammi voi kuolla jo taimena, jos sitä ei kuivana kautena kastella ja vaalita. Kun puu saa juurtua rauhassa, se ei kaipaa enää apua vaan jatkaa kasvuaan vielä silloinkin, kun puutarhurista on aika jättänyt. Jos puutarhuri luottaa sokeasti luonnonvalintaan, hänen puutarhansa kukoistaa, mutta se on pian täynnä rikkaruohoja. Ne kyllä kasvavat nopeasti ja omin voimin peittäen alleen kaiken omaperäisen ja kauniin.

Juha-Pekka Koskinen
Juha-Pekka Koskinen

Kirjoittaja on ammatiltaan kirjailija.
Kuva: Jyrki Sahinoja